Kewatec on allekirjoittanut Norjan geologisen tutkimuskeskuksen (NGU) kanssa sopimuksen uuden tutkimusaluksen toimituksesta. 23-metrinen tutkimusalus toimitetaan Trondheimiin syksyllä 2022.
Molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen niin Trondheimissa että Kokkolassa digitaalisessa kokouksessa torstaiaamuna 1.7.2021. Sopimus tutkimusaluksen tekemisestä vahvistaa Kewatecin jo vahvaa tilauskantaa ja on yksittäisenä veneenä arvoltaan suurin koskaan.
”Olemme nähneet Norjan ammattivenemarkkinat yhtenä vaativimmista ja investoineet pitkään Norjan markkinoihin oman tytäryhtiömme Martec AS:n kautta Bergenissä. Meillä on laaja paikallinen kumppaniverkosto komponenttitoimituksiin sekä paikalliseen suunnitteluun. Tämä palvelee norjalaisia asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla pitkällä aikavälillä ja edistää siten myös paikallista jälkimarkkinointia. Konsepti on osoittautunut onnistuneeksi, ja NGU:n kanssa tehdyn sopimuksen perusteella voidaan jälleen osoittaa, että rajat ylittävä yhteistyö edistää hyviä tuloksia. Olemme vakuuttuneita siitä, että yhteistyö NGU:n kanssa onnistuu ja kiitämme luottamuksesta”, toteaa Oy Kewatec Aluboat Ab:n hallituksen puheenjohtaja Kent Björklund.
Ympäristö, kestävyys ja laatu eturintamassa
”Uusi tutkimusalus auttaa meitä toteuttamaan sosiaaliset tehtävät turvallisella, kestävällä ja tehokkaalla tavalla”, sanoo NGU:n johtaja May Britt Myhr. Olemme erittäin tyytyväisiä Kewatecin kanssa solmimaamme sopimukseen ja luotamme siihen, että saamme aluksen, joka täyttää kaikki ympäristö-, toiminta- ja laatuvaatimukset”, kertoo Myhr.
Norjan geologinen tutkimuskeskus (NGU)
NGU kartoittaa Norjan geologiaa ja levittää tietoa siitä. NGU Vastaa Norjan yhteiskunnan geologisen perustiedon tarpeisiin ja edistää siten arvonluonnin lisääntymistä. Norjan geologian tutkimuskeskuksen omistaa kauppa-, teollisuus- ja kalastusministeriö (NFD). NGU:lla on 200 työntekijää ja pääkonttori sijaitsee Trondheimissa.