Venevalmistaja Kewatec on saanut merkittävän tunnustuksen tietoturvatyöstään. Yritykselle myönnettiin tammikuussa 2025 kansainvälinen ISO 27001:2022 -sertifikaatti, joka vahvistaa sitoutumisen tietoturvan korkeimpiin standardeihin.
ISO 27001 -sertifiointi määrittelee vaatimukset tietoturvallisuuden hallintajärjestelmän rakentamiselle, ylläpitämiselle ja jatkuvalle kehittämiselle. Kewatecin mukaan sertifikaatti on osa laajempaa panostusta turvallisuuteen ja puolustussektorin hankintoihin.
– Tämä saavutus vahvistaa asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme luottamusta meihin. Luottamus on yksi toimintamme kulmakivistä, ja sertifioinnin myötä voimme tarjota entistä varmemman ja turvallisemman yhteistyön kaikille sidosryhmillemme, kertoo operatiivinen johtaja Lars Olaussen (kuvassa).
Kewatec korostaa, että turvallisuuden kehittäminen on välttämätöntä sekä yrityksen oman toiminnan turvaamiseksi että erottautumismahdollisuuksien luomiseksi esimerkiksi puolustus- ja siviiliturvallisuussektorin hankinnoissa.
– Tietoturva on keskeinen liiketoimintamme jatkuvuuden kannalta, erityisesti nykyisessä nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Sertifiointi auttaa meitä suojaamaan tietoja, minimoimaan riskejä ja kehittämään prosessejamme entistä tehokkaammin, laatupäällikkö Sanna Kiviharju toteaa.
Kewatec kiittää kaikkia työntekijöitään, jotka ovat osallistuneet sertifiointiprosessiin. Yritys näkee saavutuksen tärkeänä askeleena kohti entistä vahvempaa ja vastuullisempaa toimintaa.