Kewatec Aluboat

PEOPLE OF KEWATEC – ANDREAS KROKFORS

Martti Vaahtoranta, 27.2.2020

”NÄIN ON HYVÄ, MUTTA EHKÄ TEEN JOSKUS VIELÄ JOTAKIN MUUTA”

Hitsaus on tarkkaa työtä, joka käy kropan päälle

“Eivät siinä fysioterapeuttiset neuvot oikein auta, kun hitsata voi vain yhdessä tai kahdessa asennossa. Jos on ahdas kolo, pitää asetella itsensä niin, että käsi pysyy vakaana, tuntui, miltä tuntui. Kun hitsaa ylöspäin, kädet ja hartiat joka tapauksessa väsyvät, ja on pakko tauottaa työtä. Rankinta on, kun ulkona on kolmekymmentä astetta hellettä, eikä hitsauspuku hengitä ollenkaan.”

Hitsaaja Andreas Krokfors pitää työstään, mutta se ei ole helppoa. Tai ainakin se käy kropan päälle. ”Kun on päivän hitsannut oikein hankalassa paikassa, tietää illalla tehneensä töitä.”

Perheellisen on pakko yrittää

Niinhän se on, että ”jos työ olisi herkkua, kyllä herrat sen tekisivät”. Mutta olisiko Andreaksesta tullut herra, jos hän olisi päättänyt toisin?

”Ainakin minusta olisi voinut tulla insinööri. Aloitin autoinsinööriopinnot lukion ja armeijan jälkeen Vaasan ammattikorkeakoulussa. Parin vuoden jälkeen kuitenkin totesin, etteivät teoreettiset opinnot olleet se, mitä elämältä halusin. Olisin kyllä varmasti valmistunut, mutta päätin toisin.”

Päätökseen vaikutti myös seurustelu tulevan vaimon kanssa.

Nykyään Andreaksen perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kolme lasta. Silloin perheen päälle löytyi leipätyö Andreaksen syntymäkotikaupunki Kokkolan Indolan teollisuusalueelta. Hän pääsi Limetec-yhtiöön eli ajoneuvoalalle töihin.

Noin kaksi vuotta kului siellä, mutta sitten iski lama. Andreas lomautettiin.

Kurssien kautta Kewatecille

Menetys voi kuitenkin olla myös uusi mahdollisuus.

Andreas oli jo aikaisemmin kuullut Kewatecista ja jopa hakenut Lahdenperästä töitä. Paikkoja ei kuitenkaan silloin ollut siellä auki.

Uusi mahdollisuus Andreakselle avautui, kun hän kouluttautui hitsaajaksi. Hitsaaminen oli tullut kesätöiden myötä hänelle tutuksi jo 15-vuotiaasta alkaen. Nyt suoritetun kurssin jälkeen hitsaajana virallisesti pätevälle Andreakselle avautui paikka Kewatecilla tammikuussa 2010.

Veneilijästä veneenrakentajaksi

Työpaikan valintaan ei kuitenkaan vaikuttanut vain avoin vakanssi. Juuri veneiden rakentaminen kiinnosti meren rannassa ja veneiden kanssa kasvanutta Andreasta. Kesät olivat kuluneet perheen mökillä, ja meri oli kuulunut aina hänen elämäänsä. Perheellä oli myös paatti, jolla käytiin Ruotsissa asti.

”On meillä nykyisessäkin perheessäni vene. Se on semmoinen hardtoppari, osin katettu perämoottorivene. Purjehtimisesta minulla ei ole kokemusta, mutta isomman moottoriveneen hankkiminen voi hyvinkin joskus vielä tulla eteen,” kertoo Andreas.

Runkojen rakentamista

Kewatecilla Andreas hitsaa runkoja. ”Yleensä vaihdan uuden rungon kimppuun siinä vaiheessa, kun tulee varusteiden hitsaamisen vuoro. Joskus hitsaan aina siihen vaiheeseen asti, että vene lähtee maalaamoon.”

Hitsausosastolla toimitaan työryhminä, eivätkä kaikki hitsarit yleensä tee kaikkea. Työ ei silti ole liukuhihnatuotantoa. Jokainen vene on yksilö, vaikka rakenteiden perusratkaisut ja hitsauksen haasteet ovatkin samanlaisia. ”Eikä kaikkea ole aina suunniteltu niin tarkasti, ettei piirustuksia pitäisi lainkaan soveltaa,” Andreas kertoo.

Haasteet kuuluvat työhön

Kaiken kaikkiaan hitsaustyön vaihtelevuus ja sen haasteet pitävät Andreaksen mielen virkeänä. Rakennetaanhan Kewatecin veneet ankarin työvenekriteerein silloinkin, kun niitä ei tehdä ammattikäyttöön. Hitsaustyön pitää olla joka tapauksessa erinomaista.

”Aina se ei kuitenkaan suju tavalla, joka heti tyydyttäisi. Joskus saumaongelmat ovat suorastaan ahdistaneet, mutta aina niistä on selvitty. Tämmöiset ovat kuitenkin työhön kuuluvia normaaleja haasteita,” toteaa Andreas.

Yhteisö kantaa

Työn haasteet otetaan myös työyhteisönä eikä yksin vastaan. ”Meillä on hyvä työporukka. Eivät tietenkään kaikki voi olla aina kaikesta samaa mieltä, mutta se ei ole ongelma eikä edes tarkoitus. Hyvää tekevällä huumorilla ja positiivisella suhtautumisella pysytään porukkana koossa,” vakuuttaa Andreas.

Aina pitää pyrkiä parempaan

’Parempi’ on kuitenkin ’hyvän’ vihollinen, kuten sanotaan. Andreaskin tuumii, että tietty lähtökohtainen kriittisyys pitää kehitystä yllä. Jos kaikki on olevinaan vain hyvin, mitään muutosta parempaan suuntaan ei voi tapahtua. Mutta kun on leppoisasta Andreaksesta kysymys, tämä kriittisyys ei varmastikaan riko mitään, vaan pelkästään rakentaa.

Tiettyä positiivista itsekriittisyyttä edustaa ehkä myös Andreaksen pohdiskelu hänen omaa tulevaisuuttaan koskien. ”Vaimoni kouluttautui ammattikoulupohjalta sosionomiksi, ja itse olen miettinyt, haluanko hitsata veneitä eläkeikään asti. Voi olla, että minäkin vielä hankin jonkin toisen ammatin. Autoinsinöörioppiin en palaa, mutta en vielä tiedä, mitä muutakaan se voisi olla,” pohdiskelee Andreas.

Mutta kun mies on vasta vähän päälle kolmekymppinen, voi vielä rauhassa miettiä sellaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja, jotka pitäisivät mielen virkeänä. Ruumis jo saakin rasittavalle työlle sopivaa vastapainoa koiran kanssa lenkkeilystä ja hiihtämisestä – ja koko perhe yhteisistä matkoista joskus lämpimään etelään, joskus kylmään pohjoiseen.